Rosépullat (Italiansalaatti)



LIHAPULLAT:
  • 850 g kalkkunanjauhelihaa
  • 2 kananmunaa
  • kaksi iso kourallista parmesaaniraastetta
  • 1 rkl karkeaa Dijonin sinappia
  • 4 rkl soijakastiketta
  • 70 g korppujauhoja
  • 2 dl soijakermaa (tai laktoositonta kevytkermaa)
  • 2/3 tl mustapippuria
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 raastettu punasipuli
  • 1 tl lihaliemijauhetta
  • ripaus muskottipähkinää
  • n. 25 pekonisiivua.

Näistä aineksista minä sain aikaiseksi 25 lihapullaa. Voitte tietenkin pienentää annosmäärää, mikäli ette halua ruokkia kokonaista armeijaa. Sekoita alkajaisiksi kaikki ainekset keskenään. Laita uuni lämpenemään noin 200-210 asteeseen. Ala muotoilla taikinasta pullia, ja kääräise jokaisen ympärille ohut pekonisiivu. Laita pullat leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Pekonin voi kiinnittää paikoilleen hammastikulla, mutta huomasin, että ilmankin selvisi. Paista pullia n. 200 asteessa noin 25 minuutin ajan  tai kunnes pullat ovat sisältä kypsiä ja pekonisiivu ulkoa tarpeeksi rapea.  Kun pullat ovat valmiit, ota ne pois uunista ja jätä tarvittaessa foliolla peitettyyn astiaan pitääksesi pullat lämpiminä tarjoiluun asti.

PERUNAMUUSI:
  • 1,5 kg jauhoisia perunoita
  • suolaa
  • muskottipähkinää
  • tuoreita makean fenkolin lehtiä (tai sitä paljon muistuttavaa tuoretta tilliä)
  • 350-370 ml soijakermaa (tai laktoositonta kevytkermaa)
  • 4-5 rkl oliiviöljyä
  • Parmesaaniraastetta.

Kuori ja paloittele perunat isoiksi paloiksi. Laita kiehumaan kevyesti suolattuun veteen. Kun perunat ovat täysin kypsiä, siivilöi ne pois vedestä ja laita isoon muovikulhoon. Lisää hieman keitinvettä, noin 5 rkl oliiviöljyä ja muussaa sitten perunat. Lisää kerma, suolaa maun mukaan, kunnon ripaus muskottipähkinää sekä hieman tuoretta fenkolia tai tilliä. Sekoita kunnolla ja tarkasta maku. Voit lisätä suolaa tai muuta mausteita tarvittaessa. Jaa muusi sitten pienehköihin uuninkestäviin annosvuokiin. Ripottele muusin päälle paksu kerros parmesaariraastetta ja gratinoi grillitilaan asetetussa uunissa n. 220 asteessa.

ROSOLLISALAATTI:
  • 1 tuorekurkku
  • 2 isoa keitettyä punajuurta
  • 1 pieni punasipuli
  • 1 ohut sellerinvarsi
  • suolaa
  • tuoreita makean fenkolin lehtiä (tai tuoretta tilliä)
  • 3 rkl balsamiviinietikkaa
  • 2 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • 1,5 rkl balsamicokastiketta
  • hieman hyvin karkeaa parmesaaniraastetta.

Silppua sipuli aivan pieneksi hakkeeksi. Paloittele sitten punajuuri pieniksi kuutioiksi. Paloittele myös selleri pieniksi paloiksi. Kuori kurkku ja halkaise se kahtia. Poista pienellä lusikalla kummastakin puolikkaasta siemenet niin, että jäljelle jää vain kupera ulko-osa. Paloittele sitten myös kurkut pieniksi kuutioiksi. Sekoita kaikki raaka-aineet keskenään. Lisää maun mukaan suolaa, hieman tuoreita makean fenkolin lehtiä (tai tilliä) sekä balsamiviinietikkaa, oliiviöljyä ja balsamicokastiketta. Sekoita. Lisää myös vähän hyvin karkeaksi raastettua parmesaania. Sekoita huolella ja jätä marinoitumaan hetkeksi ennen tarjoilua.

PORTVIINIKASTIKE:
  • 2 dl portviiniä
  • 400 ml soijakermaa
  • 4 rkl soijaa (tai laktoositonta kevytkermaa)
  • muskottipähkinää
  • mustapippuria
  • 0,5 dl vettä
  • suolaa
  • 1 rkl maissitärkkelystä (maizena).

Laita portviini pieneen kattilaan ja kiehauta. Anna kiehua hiljalleen jonkin aikaa alkoholin haihduttamiseksi. Lisää sitten kerma ja soijakastike ja sekoita. Siivilöi maissitärkkelys kastikkeeseen koko ajan sekoittaen. Kastike tiivistyy pikku hiljaa. Mausta suolalla, mustapippurilla ja muskottipähkinällä. Laitoin reilusti sekä pippuria että muskottipähkinää, voit säätää lopullista makua omien mieltymystesi mukaan. Kastike jää varsin makeaksi, se tasapainottaa sopivasti pekonin suolaisuutta. Jätä kastikkeen valmistaminen viimeiseksi, koska se on tarjoiltava välittömästi.
Kun olet valmistanut kaikki ruuat, voit koota aineksista lautasellisen: pari lihapullaa keskelle, hieman salaattia lihapullien sivulle ja ohut kastikevana kaiken ympärille. Tarjoile perunamuusi suoraan omista annosvuoistaan.
Buon appetito!


Reseptin lähettäjä: Italiansalaatti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...