Kampsut sipulisessa olutkastikkeessa, kaskinauris-puikulakakkuset ja karpalohillo noin neljälle (Ahmija)

  • 2 dl poron tai naudan verta
  • 0,5 dl vaaleaa suomalaista lager-olutta
  • 0,5 dl täysjyväspelttijauhoja
  • 0,5 dl täysjyväohrajauhoja
  • n. 3,5 dl ruisjauhoja (+ hieman leivontaan)
  • ¼ tl soodaa
  • ½ tl suolaa
  • 1 tl kuivattua meiramia
  • ¼ tl hienoksi rouhittua valkopippuria
Sekoita kaikki ainekset taikinaksi ja anna turvota muutama tunti tai vaikka yön yli. Muotoile taikinasta jauhotetuin käsin lihapullan kokoisia pyöryköitä ja litistä niitä hieman. (Halutessaan taikinasta voi toki myös muotoilla sormen kokoisia pötkylöitä, munkkirinkilän mallisia kakkaroita tai mitä vaan!) 

Keitä kampsuja kevyesti suolalla maustetussa kiehuvassa, väljässä vedessä vähintään 40 minuuttia. Kapsujen keitto onnistuu siten, että pudotat kattilaan yhden kampsun kerrallaan: kampsu putoaa ensiksi kattilan pohjalle, ja nousee sitten hetken kuluttua pintaan. Vasta kun kampsu on noussut pintaan, voit pudottaa kattilaan seuraavan kampsun. (Jos erehdyt pudottamaan useita kampsuja kerrallaan veteen, ne todennäköisesti tarttuvat kiinni toisiinsa.) 

Keitetyt, vedestä nostellut kampsut voi myös hyvin pakastaa. Kampsut voi nautiskella sellaisenaan keitettynä, mutta maistuvat huomattavasti paremmille ohueksi leikattuina, voissa hieman reunoiltaan rapeiksi paistettuina palasina (kuten tässä annoksessa on tehty). 

Sipulinen olutkastike kampsuille
(n. neljälle)
  • 40 g normaalisuolaista voita
  • 100 g salottisipuleita viipaloituna
  • 2 tl ruokosokeria
  • 1,5 dl vahvahkoa riistalientä (tai n. 1 rkl riistafondia veteen)
  • 3 dl Nokian Panimon Keisari – munchener olutta
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  • mustapippuria & suolaa
  • pieni kourallinen tuoretta persiljaa silppuna
Kuullota sipulit voissa, lisää sokeri ja anna sipuleiden karamellisoitua lähes ruskistuneiksi asti. Lisää olut ja keittele viitisen minuuttia. Sekoita vehnäjauhot kylmään riistaliemeen ja vispaa suurus kiehuvan olutkastikkeen joukkoon. 

Keittele noin varttitunti. (Jos koostumus jää liian löysäksi, keittele sen verran kauan kasaan että kastike on sopivan paksuista.) Lisää viimeiseksi mustapippuria, persiljaa ja tarvittaessa suolaa. Tarjoa voissa paistettujen kampsujen kanssa.

Karpalohillo
(n. neljälle)
  • 200 g karpaloita
  • 2 rkl vettä
  • 0,75 dl sokeria
Keitä karpaloita ja vettä kymmenisen minuuttia, nosta kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon sokeri. Kun sokeri on sulanut, hillon voi jäähdyttää.

Kaskinauris-puikulakakkuset
(n. neljälle)
  • 150 g normaalisuolaista voita
  • 1 dl kermaa
  • 350 g kaskinauriita
  • 500 g puikulaperunoita
  • hieman suolaa ja valkopippuria
Leikkaa kuoritut perunat ja nauriit n. 2mm paksuisiksi viipaleiksi. (Maista kuoriessasi ettei nauriiden joukkoon eksy kitkeriä yksilöitä!) Sulata voi ja sekoita sen sekaan kerma. Jaa voi-kermaseos kahteen kuppiin ja pyörittele omiin seoksiinsa sekä perunat, että nauriit. Vuoraa uunin kestävien annosvuokien reunat leivinpaperisuikaleilla - leikkaa sen verran reilun levyiset suikaleet, että voit myöhemmin taittaa vuoista yli jäävät reunat vuokien päälle. Voitele vuokien pohjat & leivinpaperireunukset voilla. 

Täytä vuoat kerroksittain kermassa & voissa kastetuilla perunoilla ja nauriilla. Jos kulhoihin jää vielä voi-kermaseosta, kaada se vielä viimeiseksi annosvuokiin. Taita leivinpaperireunat päällimmäisen kerroksen päälle ja nosta paperin päälle vielä jonkinlainen paino (jos käyttämäsi vuoat menevät sisäkkäin, toinen, tyhjä vuoka vedellä puoleen väliin täytettynä sopii mainioksi painoksi). Pienten annoskakkusten sijaan homman voi toki tehdä isoon kakkuvuokaan ja leikata sitten valmiista kakkusesta sopivia annospaloja – palastelu saattaa kuitenkin olla hieman haastavaa. 

Paista kakkusia 200 asteisessa uunissa puolitoista tuntia. Painoja kannattaa paistamisen puolessa välissä painaa varovasti alaspäin: tarkoitus olisi saada peruna- ja nauriskerrokset kypsymään mahdollisimman tiiviisti. Peruna saa kypsyä reilun soseiseksi, nauris muuttuu kypsyessään ihanan makeaksi! Anna kypsien kakkusten vetäytyä ainakin kymmenisen minuuttia ja kumoa ne sitten varovasti lautasille. Koristele kakkuset tuoreella persiljasilpulla ja puikulapotuista tehdyillä sipseillä.

Puikulasipsit
  • kuorittuja puikulapottuja
  • rypsiöljyä
  • suolaa
Leikkaa puikuloista ohuen ohuita viipaleita ja kuivaa ne huolella talouspaperilla. Paista viipaleita 180 asteisessa öljyssä n. 4 minuuttia tai kunnes sipsit ovat kauniin ruskeita. Anna kuivua talosupaperin päällä ja ripsaise päälle pikkuisen suolaa.


Reseptin lähettäjä: Ahmija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...